Hytti nro 6 -kirjan extrat
ja tytön piirustukset.

Meidän sektorin päällikkö Kira Roginski Tutarinova laski hellästi samppanja pullon takahuoneen pöydälle ja sanoi, että leivokset saapuvat aivan pian. Niinpä me uuden mallivankilan toimiston tytöt aloimme juhlia naistenpäivää jo aamu kymmeneltä. Me nostimme maljoja reippaaseen tahtiin kaikille suurenmoisille, ahkerille ja kauniille naisille.

Sitten paikalle puski Serjosa Prigov Tsetkin, se paksupää, mukanaan viisi pulloa samppanjaa ja taas me nostimme niin monta maljaa, että tuli oikea nälkä. Oli jo iltapäivä ja päätimme lähteä nauttimaan päivällistä. Kaikki muut paitsi päällikkömme. Hän lähti arvokkaasti kotiinsa. Alakerran vartijapojat mankuivat mukaan ja me, että tottakai kullat!

Matkan varrelta Serjosa osti meille kaikille kolme vaaleanpunaista, hapsottavaa neilikkaa. Ihana Serjosa! Me tytöt söimme hyvin, tanssimme hiukan ja kohta olikin yö. Lopulta, kun orkesteri oli jo nukkumassa, tarjoilija tuli sanomaan, että nyt tytöt kotiin.

Minä olin umpikännissä. Niin olivat kaikki muutkin. Jopa Serjosa. Minä jäin Serjosan kanssa kahdestaan, kun kaikki muut hävisivät. Serjosa, että mennään meille. Minä, että sopiihan se. Johdinautot eivät enää kulkeneet eikä takseja näkynyt missään. Yhden kerrostalon pihalla seisoi tyhjäkäynnillä kuorma-auto. Me sinne kysymään kuskilta, jospa se heittäisi meidän Serjosan kämpille. Serjosa lupasin kuskille puolikkaan keitetyn kanan ja niin saimme kyydin. Minun viimeinen muistikuva liittyy siihen, kun kuorma-auto kaarsi kerrostalon pihasta kuoppaiselle tielle.

Seuraavana aamuna heräsin vieraassa sängyssä. Joku makasi vieressäni selkä minuun päin. Tietysti Serjosa. Kosketin kädellä varovasti sen kylmää ja kuollutta olkapäätä. Jumala minua armahtakoon! Ja rankaiskoon minua kauheimman kautta! Pomppasin ylös sängystä, nappasin lattialta leninkini ja ryntäsin hissiin. Juuri kun olin syöksymässä johdinauton alle, kuulin huudon: Pullaseni, miten sinä nyt noin lähdit! Minä pysähdyin, vilkaisin taakseni ja näin Serjosan ikkunassa. Luojalle kiitos! Jäin huohottaen pysäkille seisomaan ja katselin, kuinka johdinauto huojahteli vanhana ja kaiken antaneena, tyytyväisenä kohti keskustaa.

Mulla ei ollut oikeastaan mitään tekemistä sen asian kanssa, mutta yks päivä vain huomasin, että olin kahden lapsen isä. En mä siitä vaimosta, mutta ne lapset. Niissä oli elämä. Tuli viisi lisää ja sitten vielä kuopus. Vaimo lähti mun kännejä pakoon Armeniaan, vaikka mä olen hyvä mies ennenkaikkea kännissä.

Mä jäin lasten kanssa, mutta pian mä huomasin, ettei siinä lastenkodissa mies voinut edes kännätä rauhassa. Kauhea kiljunta ja meteli yötä päivää. Ja mitä vielä, kun vanhimman likan maha alkoi kummasti pyöristyä, niin mä nousin junaan ja jäin vasta Permissä pois. Sinne jäin heittelehtimään kohtalon leikkikaluna.

Viime vuonna kuulin täysin sattumalta, että hyvin olivat pärjänneet. Likka oli pitänyt huolta omastansa ja niistä muista. Vain pari oli kuollut ja yksi oli hakattu rammaksi.

Tämä on hyvin röyhkeää. Äärimmäisen moraalitonta ja syvän rappion merkki, että heti kun generalissimuksen väsynyt, kansan hyvinvoinnin eteen kaikkensa uhrannut, suuri sydän lakkasi lyömästä, hänet syöstiin mitä iljettävimpään lokaan. Hänet, joka on rakentanut maailman historiassa mitoiltaan ennennäkemättömän valtion- Neuvostoliiton. Hänen tekojaan ruvettiin kääntelemään ja vääntelemään, vaikka tavoite, Venäjän nostaminen takapajuisuudesta teollisuusvaltioiden joukkoon, oli saavutettu juuri hänen johdollaan.

Eikä tässä suinkaan kaikki.

Kun generalissimus oli häväisty viimeistä viiksikarvaa myöten, alettiin vapauttaa vankeja. Aukaistiin pakkotyöleirien portit ja sanottiin, että syyttömät ulos. Saatte mennä.

Minä en voi ymmärtää tällaista kohtuuttomuutta.

Uusi valta antaa kosmopoliiteille ja valtionpettureille vapaat kädet. Levittäkää rauhassa vain valtiokoneiston vastaista propagandaa. Valehdelkaa niin paljon kuin sielu sietää! Tahratkaa oman rakkaan äiti Venäjän puhtaat kasvot.

Ja mikä pahinta. Heti ruvetaan kirjoittelemaan lehdissä, että ei ollutkaan mitään juutalaistenlääkäreiden salaliittoa, ettei generalissimusta myrkytettykään vaan kuolema oli luonnollinen. Sehän on suurin vale, mitä tämä maa on koskaan päällänsä kantanut! Juutalaisten maailmanlaajuinen salaliitto on vastuussa Rakkaan Johtajamme kuolemasta ja tästä teosta he saavat maksaa aina seitsemänteen polveen asti!