Everstinna 2017, LIKE

Rosa Liksom Everstinna

Rosa Liksom

Everstinna

Kustantaja: LIKE (2017) 

Everstinna on yhden yön romaani, sisäinen monologi, joka kasvaa erään ajan anatomiaksi. Kysymys on Suomesta, jossa valmistaudutaan sotaan, eletään Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välissä ja ollaan lujasti kallellaan jälkimmäiseen, kunnes tuo liitto kaatuu. Kysymys on myös toisesta liitosta: perhehelvetistä. Kun miehellä on jääkärikoulutus, sadistinen luonne ja huono itsetunto, luonnollisen kuoleman kokeva nainen, jonka luontoa on koeteltu, on suuri selviytyjä. Kysymys on vallasta, sen ottamisesta ja siihen alistumisesta – perheessä, juuri itsenäistyneessä valtiossa ja Euroopassa.

”Viiden tähden romaani: Everstinna käy seksin ja natsismin hurmosta läpi mehevällä meänkielellään ja ojentaa lukijalle peilin. Tarina etenee kuin juna Siperian radalla Hytti nro 6:ssa.” – Aamulehti

”Everstinna on Liksomin tapa avata sitä, miten erilaisistakin lähtökohdista voi päätyä ääri­ajatteluun ja lopulta toisten ihmisyyden kieltäjäksi. Kamaluutta vasten nousee kukkimaan Liksomin kieli, kauniimpana kuin ikinä.” – Helsingin Sanomat

”Romaani koostuu Everstinnan monologista, jota kehystävät kertojan lyhyet osuudet. Monologi on omakuva, joka kuitenkin samalla laajenee ajan kuvaksi erityisesti 1930- ja 40-lukuja käsitellessään. Sotaan valmistautuvassa Suomessa eletään Saksan ja Neuvostoliiton, kahden suurvallan välissä.” – Turun Sanomat

”Rosa Liksomin Everstinna kantaa vain näennäisellä keveydellä sitä taakkaa, joka liittyy kirjallisuuden tehtävään valppauden lisääjänä. Virtuoosimainen monologiromaani on kirjoitettu lapin murteella. Everstinna avaa elämäntarinaansa, joka karkaa kauas kertomuksellistetun psykologian kaavoista Liksomin sulauttaessa modernismin ja postmodernismin tyylikeinoja teoksen tarpeisiin.” – Etelä-Suomen Sanomat

”Rosa Liksomin Everstinnan teemat – perheväkivalta ja fasismin nousu Suomessa 1930-luvulla – ovat mediaseksikkyydestä kaukana. Sen ei saa antaa häiritä, sillä niin vaikuttava, koukuttava ja taitavasti kerrottu kirja on kyseessä.” – Anna

Everstinnassa on kaikki.” – Kainuun Sanomat

Everstinna on hullun rakkauden, äärimmäisten aatteiden ja Suomen historian vihan ja koston vuosien verevä veisu. Sekä Perä-Pohjolan murteen taitajana että luonnon ja luontosuhteen kuvaajana Liksom on jälleen jäljittelemätön ja loistokas. Everstinnalla hän myös pitää paikkansa parhaiden kotimaisten kertojiemme joukossa.”  Etelä-Saimaa

”Sanotaan tärkein heti: Rosa Liksomin Everstinna on todella kovan luokan romaani. Liksom kirjoittaa huikean hyvin: vetävästi, monipuolisesti, suurta ja pientä yhteen sovittaen.” – Lumiomena

Everstinna on syksyn odotettu kotimainen kirja – ehkäpä odotetuin. Se ei petä; siitä kehkeytyy uskomattoman vahva tarina.” – Pihakuiskaajan matkassa

”Kirjallisuudessa, kun se on hyvää, kuten tämä Liksomin romaani, ilmaistaan hyvin tärkeitä ja vaikeita asioita helposti.” – Kemppinen

Everstinna on raju mutta samalla ajatteluttava kuvaus rakkaudesta ja fasismista ja niiden synty- ja tuhoutumismekanismeista. Terävin, arkisin havainnoin ja esimerkein kirjailija osoittaa, miten herkästi ihmisten asenteet ovat muokattavissa ja ikävät huhut kumottavissa.” – Kirjareppu

”Etenkin lumoaa puhunnan rytmi, suohöyryisenpyörryttävä pohjoisen sanonta. Kuvailevuus kukoistaa kaikissa tunnerekistereissä.” – Tuijata. Kulttuuripohdintoja.