Meidän sektorin päällikkö Kira Roginski Tutarinova laski hellästi samppanja pullon takahuoneen pöydälle ja sanoi, että leivokset saapuvat aivan pian. Niinpä me uuden mallivankilan toimiston tytöt aloimme juhlia naistenpäivää jo aamu kymmeneltä. Me nostimme maljoja reippaaseen tahtiin kaikille suurenmoisille, ahkerille ja kauniille naisille.

Sitten paikalle puski Serjosa Prigov Tsetkin, se paksupää, mukanaan viisi pulloa samppanjaa ja taas me nostimme niin monta maljaa, että tuli oikea nälkä. Oli jo iltapäivä ja päätimme lähteä nauttimaan päivällistä. Kaikki muut paitsi päällikkömme. Hän lähti arvokkaasti kotiinsa. Alakerran vartijapojat mankuivat mukaan ja me, että tottakai kullat!

Matkan varrelta Serjosa osti meille kaikille kolme vaaleanpunaista, hapsottavaa neilikkaa. Ihana Serjosa! Me tytöt söimme hyvin, tanssimme hiukan ja kohta olikin yö. Lopulta, kun orkesteri oli jo nukkumassa, tarjoilija tuli sanomaan, että nyt tytöt kotiin.

Minä olin umpikännissä. Niin olivat kaikki muutkin. Jopa Serjosa. Minä jäin Serjosan kanssa kahdestaan, kun kaikki muut hävisivät. Serjosa, että mennään meille. Minä, että sopiihan se. Johdinautot eivät enää kulkeneet eikä takseja näkynyt missään. Yhden kerrostalon pihalla seisoi tyhjäkäynnillä kuorma-auto. Me sinne kysymään kuskilta, jospa se heittäisi meidän Serjosan kämpille. Serjosa lupasin kuskille puolikkaan keitetyn kanan ja niin saimme kyydin. Minun viimeinen muistikuva liittyy siihen, kun kuorma-auto kaarsi kerrostalon pihasta kuoppaiselle tielle.

Seuraavana aamuna heräsin vieraassa sängyssä. Joku makasi vieressäni selkä minuun päin. Tietysti Serjosa. Kosketin kädellä varovasti sen kylmää ja kuollutta olkapäätä. Jumala minua armahtakoon! Ja rankaiskoon minua kauheimman kautta! Pomppasin ylös sängystä, nappasin lattialta leninkini ja ryntäsin hissiin. Juuri kun olin syöksymässä johdinauton alle, kuulin huudon: Pullaseni, miten sinä nyt noin lähdit! Minä pysähdyin, vilkaisin taakseni ja näin Serjosan ikkunassa. Luojalle kiitos! Jäin huohottaen pysäkille seisomaan ja katselin, kuinka johdinauto huojahteli vanhana ja kaiken antaneena, tyytyväisenä kohti keskustaa.