Minä sain tuomion kyhäämisestä enkä suinkaan niistä käsikirjoituksista, jotka oli salakuljetettu länteen ja julkaistu siellä kirjoina. Kyhäämisestä. Se oli nöyryyttävämpää kuin se viiden vuoden kovennettu pakkotyöleirituomio Vorkutassa.

Ennen leiriä en tiennyt ihmisestä enkä kärsimyksestä kovinkaan paljoa, vaikka luulin tietäväni. Ajattelin, että venäläisen miehen sielu lusii aina ja siksi pakkotyöleiri ei voi olla niin vaikeita paikkoja. Olin väärässä. Ennen leiriä uskoin ihmisen hyvyyteen, toisinaan ihmisen pahuuteen. Vankileirillä yllätyin siitä kuinka paljon pahempia ja kuinka paljon parempia me ihmiset olemme.

Leirivuosien aikana menetin itseni enkä ole takaisin saanut. Ja raskain rangaistukseni oli se, että leirielämällä, jos sitä elämäksi voi kutsua, minut pakotettiin osaksi tämän kansan kauheinta kohtaloa.